Vältä vesiliirto – muista tarkastaa renkaiden urasyvyydet

Vesiliirto uhkaa syksyisin jo alhaisilla ajonopeuksilla, jos alla ovat kuluneet tai keliin sopimattomat renkaat. Vuosittaisessa Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin yhteisessä valvonta- ja tiedotuskampanjassa Rengasratsiassa on ilmennyt, että monet kuluttavat renkaansa kesän aikana huomaamattaan kehnoon kuntoon.

Laki edellyttää kesärenkailta vähintään 1,6 millimetrin urasyvyyttä, mutta turvasuositus sadekelillä on vähintään neljä millimetriä. Renkaan urasyvyys vaikuttaa ratkaisevasti sekä vesiliirtonopeuksiin että jarrutusmatkoihin märällä tienpinnalla.

– Mitä matalammat urat ovat, sitä alhaisemmalla nopeudella auto lähtee märällä tiellä vesiliirtoon ja menettää ohjattavuutensa. Uusi kesärengas seitsemän millimetrin urilla on vaarassa lähteä vesiliirtoon 80 kilometrin tuntinopeudella, kun taas vanhan kesärenkaan kahden millimetrin urat eivät ole avuksi edes 70 kilometrin tuntinopeudella, Teknisen Kaupan Liiton Rengasjaoston johtava asiantuntija Juha Ala-Hiiro opastaa.

Rengasriskit korostuvat vaativilla keleillä

Renkaiden turvallisuusmerkitys korostuu vaativissa ja vaihtelevissa kelioloissa. Renkaat ovat merkittävin auton ajo-ominaisuuksiin liittyvä riskitekijä liikenneonnettomuuksissa. Rengasratsian vuoden 2021 raportin mukaan renkaat ovat olleet riskitekijänä joka seitsemännessä kuolonkolarissa eli noin 28 tapauksessa vuosittain.

Vesiliirtoriskin lisäksi kuluneet renkaat ja matalat urat pidentävät jarrutusmatkoja sadekelillä ja märällä tiellä.

– Kun auto pysähtyy neljän millimetrin urilla varustetuilla renkailla 27,8 metrin matkalla, pitenee jarrutusmatka samasta nopeudesta kahden millimetrin urilla peräti 37,6 metriin, Ala-Hiiro muistuttaa.

Kesärenkaat toimivat syyssateilla selkeästi kitkarenkaita paremmin, joten talvirenkaat kannattaa vaihtaa vasta myöhemmin syksyllä.

Näin vältät vesiliirron:

- Laske auton nopeutta sateella. Uudetkaan renkaat eivät estä vesiliirtoa, jos nopeutta on liikaa.

- Mittaa renkaiden urasyvyys säännöllisesti. Sen on hyvä olla vähintään neljä millimetriä.

- Tarkista rengaspaineet säännöllisesti. Liian alhaiset paineet lisäävät vesiliirron riskiä.

Toimi näin, jos joudut vesiliirtoon:

- Nosta jalka kaasulta ja paina kytkin pohjaan nopeuden laskemiseksi.

- Älä käännä rattia, vaan pidä ohjaus kulkusuuntaan, kunnes pito palaa.

- Älä jarruta, koska se vain heikentää pitoa edelleen.

Logo

Rengasvalmistajien jaosto
Teknisen Kaupan Liitto

Eteläranta 10
00130 HELSINKI
puhelin (09) 6824 130