< Takaisin

Renkaiden käyttöikä

Renkaiden käyttöikä riippuu monista eri tekijöistä. Asianmukainen säilytys ja huoltaminen pidentää niiden käyttöikää. Renkaisiin merkitty kokonaisikä kertoo teknisen valmistusajankohdan, mutta useimmissa tapauksissa renkaat kuluvat loppuun jo paljon ennen kokonaisikärajan umpeutumista.

Yli kymmenen vuotta vanhat renkaat joutavat kierrätykseen 

Käytännössä renkaat kuluvat loppuun kuitenkin jo huomattavasti kokonaisikäsuositusta nopeammin. Kymmenen vuoden kokonaisikäsuositus voi ylittyä lähinnä silloin, jos autolla ajetaan vähän, tai se on poistettu väliaikaisesti liikennekäytöstä. Erityisesti tällöin kannattaa kiinnittää huomiota asianmukaiseen kausisäilytykseen renkaiden käyttöiän pidentämiseksi. 

Säilytysolosuhteiden lisäksi renkaiden kuntoon ja toimivuuteen vaikuttavat olennaisesti oikeat ilmanpaineet, riittävä urasyvyys ja kulumismuoto. Jos epäilee renkaidensa toimivuutta, kannattaa tarkastuttaa renkaat asiantuntijalla.

Renkaan kulutuspinnan kumiseos alkaa kovettua ajan myötä. Nykyaikaisiin premium-renkaisiin lisätään kumiseoksen vanhenemisen estoon tarkoitettuja kemikaaleja, jolloin renkaan ominaisuudet eivät muutu renkaan elinkaaren ensimmäisinä vuosina. 

Rengasalan keskeiset toimijat Suomessa noudattavat ikäsuosituksissaan eurooppalaisten kattojärjestöjensä (STRO ja ETRMA) linjauksia. Uusina myytävät renkaat voivat olla enintään viisi vuotta aiemmin valmistettuja. Hyvän kauppatavan mukaisesti rengasmyyjät informoivat asiakasta, jos kyseessä on yli kolme vuotta vanhat renkaat. Renkaan valmistusajankohta selviää renkaan kyljestä DOT-merkinnän yhteydestä. Esimerkiksi 1222 tarkoittaa viikkoa 12 vuonna 2022.

Renkaiden kokonaisikäsuositus: enintään kymmenen vuotta

Renkaiden kokonaisikä on renkaiden tekninen ikä valmistusajankohdasta. Kokonaisikä on merkitty renkaan kylkeen nelinumeroisena tunnuksena DOT-merkinnän yhteyteen. Kansainvälisen käytännön mukaisesti renkaiden kokonaisiäksi suositellaan enintään kymmenen vuotta.

Renkaiden käyttöikäsuositus: enintään kuusi vuotta

Renkaiden käyttöikä tarkoittaa renkaan ikää käyttöönotosta. Renkaille on vaikea määrittää mitään tiettyä maksimikäyttöikää, koska renkaiden kuluminen ja ikääntyminen riippuvat monista eri tekijöistä. Kansainvälisen käytännön mukaisesti renkaiden käyttöiäksi suositellaan enintään 6 vuotta, mutta yleensä renkaat kuluvat loppuun huomattavasti nopeammin.

Uusina myytävät renkaat: suositus enintään viisi vuotta

Uusina renkaina voidaan myydä enintään viisi vuotta aiemmin valmistettuja renkaita. Oikein varastoituna renkaiden alkuperäiset tekniset ominaisuudet säilyvät muuttumattomina jopa 5 vuotta. hyvän kauppatavan mukaisesti asiakasta informoidaan renkaan valmistusajankohdasta, jos kyseessä on yli kolme vuotta vanhat renkaat.

Pidennä renkaiden käyttöikää 

Renkaiden kulutuskestävyys on paljolti kiinni autosta, ajotavasta sekä ajo-olosuhteista. Ennakoiva ja taloudellinen ajotapa säästää renkaita. Vältä voimakkaita kiihdytyksiä ja jarrutuksia.

Liian alhainen rengaspaine vaikeuttaa auton hallittavuutta ja lisää vierintävastusta. Tarkista rengaspaineet vähintään kerran kuukaudessa kylmästä renkaasta. Löydät ilmanpainesuositukset eri kuormitustilanteisiin auton ohjekirjasta tai bensaluukusta. Muista tarkistaa säännöllisesti myös vararenkaan ilmanpaine.

Tarkkaile renkaiden kulumista kuukausittain rengaspaineiden mittauksen yhteydessä. Kesärenkaan kulumisvaroitin on asetettu lain vaatimaan 1,6 millimetriin. Turvasuosituksen mukaisen neljän millimetrin urasyvyyden voit varmistaa kahden euron kolikolla. Laita kolikko pystyyn renkaan pääuraan. Jos kolikon neljä millimetriä leveä hopeareunus pilkahtaa esiin renkaan kuviopalan alta, on syytä harkita renkaiden uusimista.

Renkaan vaihdon yhteydessä kierrätä pyörien sijaintia etu- ja taka-akselien välillä pyörimissuuntaa muuttamatta, jotta renkaat kuluvat tasaisesti. Paljon ajavien kannattaa vaihtaa pyörien paikkaa myös ajokauden aikana 8–10 000 kilometrin välein. Vähemmän kuluneet renkaat asennetaan auton taka-akselille. 

Käytä asiantuntijaa apuna renkaiden huoltamisessa.

Renkaat kuluvat epätasaisesti yleensä liian alhaisten rengaspaineiden, virheellisen tasapainotuksen, väärien ohjauskulmien tai kuluneiden iskunvaimentimien vuoksi. Rengasalan asiantuntija osaa kertoa todennäköisen syyn epänormaalille kulumiselle. 

Logo

Rengasvalmistajien jaosto
Teknisen Kaupan Liitto

Eteläranta 10
00130 HELSINKI
puhelin (09) 6824 130